2 minuuttia

Pyyhkijöiden moottoreiden on oltava jatkossa energiatehokkaita

Tuulilasin pyyhkijöiden moottoreiden markkinoilla tapahtuu tällä hetkellä paljon. Monia uusia teknologioita kehitetään jatkuvasti, muun muassa moottoreiden energiankulutuksen pienentämiseen. Keskustelimme Karl Svenssonin kanssa, joka arvioi pyyhkijöiden moottoreiden markkinatilannetta sekä antoi suosituksia tulevaisuuden tuotekehitykselle. 
 
Tänä kesänä Luulajassa rakennustekniikkaa opiskeleva Karl Svensson työskenteli myös ROCA Industrylla. Hänen päätehtävänään oli arvioida tuulilasin pyyhkijöiden moottoreihin tarkoitetun uuden teknologian markkinatilannetta. Hän analysoi markkinoilla olevia tarpeita ja tunnisti mahdollisia käyttökohteita. 
 
"Tuulilasin pyyhkijöiden ja moottoreiden markkinaa ohjaavat eri innovaatiot sekä pyrkimys kestäviin ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että pyyhkijöiden moottorit ja pyyhkijät on suunniteltava siten, että ne minimoivat energiankulutusta ja samalla maksimoivat suorituskyvyn", Karl kertoo ja uskoo, että valmistajien, kuten ROCA:n, tulisi omaksua strategia, jossa yhdistyvät sopeutuminen, innovaatiot ja yhteistyö.
 
 

Vähentynyt energiankulutus

Esimerkkinä minimoidusta energiankulutuksesta voidaan mainita sähköautot. Niissä on toivottavaa, että pyyhkijäjärjestelmä tarvitsee mahdollisimman vähän sähköä. Pienempi energiankulutus auttaa maksimoimaan sähköauton toimintamatkaa.
 
Nykyään markkinoille on ominaista kysynnän ja tarjonnan tasapaino ja Karlilta kysyttäessä, hän on sitä mieltä, että juuri tällä hetkellä kysyntä määrää kehityksen suunnan. 
 
"Nyt on "asiakkaiden markkinat"; asiakkailla on merkittävä vaikutus tuotekehitykseen. Toki myyjillä ja valmistajilla on edelleen tärkeä rooli esitellä uusia teknologioita ja ratkaisuja, jotka ylittävät asiakkaiden odotukset", Karl pohtii.
 
Mitä teknologioita tulemme näkemään tulevaisuudessa, joista emme uskalla vielä edes haaveilla?
"Uskon, että lisättyä todellisuutta (AR) voitaisiin mahdollisesti hyödyntää vaihtoehtona perinteisille tuulilasin pyyhkijöille. AR-teknologialla olisi mahdollista parantaa kuljettajan näkyvyyttä, esimerkiksi heijastamalla tietoa tuulilasiin. Sensorit ja kamerat valvoisivat ympäristöä ja tunnistaisivat vesipisaroita, lunta tai likaa tuulilasissa. AR-teknologia voisi myös luoda virtuaalista kuvaa tai animaatiota, joka "pyyhkisi" nuo kyseiset esteet pois antaen kuljettajalle paremman näkymän. Vai tarvitsemmeko tuulilasia ollenkaan?" 
 
Lue lisää pyyhkijäjärjestelmistämme
 
 

Lisää lukemista