3 minuuttia

Taittokannattimet ratkaisevat haasteita lääketieteellisissä toimipaikoissa

Sairaalat, terveyskeskukset ja kuntoutuslaitokset ovat usein iso haaste heille, jotka haluavat kalustaa rakennuksen - ja vielä isompi haaste heille, jotka työskentelevät rakennuksissa. Rakennuksissa on usein pulaa tilasta ja siinä samassa rajatussa tilassa pitäisi potilaiden ja henkilökunnan päästä liikkumaan. Kun siihen lisätään vielä turvallisuusmääräykset ja se, että henkilökunnalle tärkeää on turvallisuus ja joustavuus, on päivänselvää, että sisätilan sisustussuunnittelu on todella hankalaa.

Kuitenkin viime vuosina on ilmestynyt trendikäs ratkaisu, joka selvittää edellä mainitut ongelmat taittuvien pöytien ja hyllyjen avulla. Taittomekanismien ansiosta avustustavia pöytiä ja tasoja on heti saatavilla, joiden avulla henkilökunta pystyy muokkaamaan huoneen juuri potilaan auttamiseen sopivaksi.

Näitä taittuvia hyllyjä ja pöytiä ei käytetä ainoastaan tutkimus- ja leikkaussaleissa - niitä on koko ajan enemmän liikuteltavissa yksiköissä. Niitä ovat muun muassa kärryt, joita hoitajat ja muu henkilökunta kuljettavat, kun vierailevat potilaiden luona osastoilla.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä, meidän asianatuntijamme ovat nähneet, että taittokannattimia käytetään ambulansseissa ja muissa kulkuneuvoissa, joita käytetään sairaanhoidossa. Saamiemme tietojen mukaan autoissa on jatkuva tilanpuute ja henkilökunta ottaa mielellään vastaan kaikki ideat ja ratkaisut, joilla tilaa voidaan saada enemmän.

 

Kaksi esimerkkiä taittokannattimien käytöstä terveyslaitoksissa

On todistettu, että ROCA:n taittokannatimella Rakegolla on oikeanlaiset ominaisuudet, jotta tilaan saadaan rakennettua turvallinen ja kestävä taittuva pöytä tai hylly.

1. Käyttö kärryissä

Monissa sairaaloissa Rakegoa käytetään sairaalakärryjen ylimääräisenä taittopöytänä, aivan kuten alla olevassa kuvassa.

2. Käyttö ajoneuvoissa 

Kuten edellä mainittiin, ambulansseissa on jatkuva tarve maksimoida takana oleva tila. Meidän myyjiemme mukaan asiakkaamme kertovat, että niihin ajoneuvoihin on asennettu pöytiä ja hyllyjä, joissa on Rakegon kannattimet. Heti kun meillä on kuva tällaisestä esimerkistä, päivitämme tämän artikkelin. 

 

Tällainen on Rakego taittokannatin

Rakego on sisäkkäin menevä taittokannatin, joka sopii erityisesti tasoille, joille jätetään tavaraa, työtasoille ja pöydille. Rakegon taittokannatin on täydellinen ratkaisu pieniin tiloihin.

Ominaisuudet:

  • Kestää 140 kilon painon
  • Siinä on valinnaiset yhteensopivat saranat
  • Tehty alumiinista (AA6061)
  • Saatavana mustana ja  hopean värisenä
  • Ohut ja elegantti muotoilu

 

Haluatko lisätietoa?

ROCA:n ammattilaiset auttavat mielellään sinua kaikissa kysymyksissäsi ja kommenteissasi, jotka koskevat taittokannattimia sairaalatiloissa - tai muissa paikoissa, joissa on vähän tilaa ja vaaditaan turvallisuutta ja juostavuutta. 

Lue lisää Rakegon taittokannattimista täältä tai keskustele myyjiemme kanssa. Klikkaa alla olevaa painiketta ja selaa yhteistietosivuamme maan/alueen tai osaamisalueen mukaan.

 

Keskustele ammattilaistemme kanssa

 

 

Lisää lukemista